Usvatuulen valtakunta - Sarah J. Maas

https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512418558/usvatuulen-valtakunta/#

Usvatuulen valtakunta

Valtakunta 2
Sarah J. Maas
Gummerus, 2020
A Court of Mist and Fury

Haltioita uhannut vaara on voitettu, mutta hintana oli Feyren ihmisyys. Kuolemattomuus ei ole lievittänyt Feyren tuskaa. Hän joutui uhraamaan liian paljon pelastaakseen Tamlinin, sydämensä valitun.

Tatuointi Feyren kädessä muistuttaa sopimuksesta, jonka hän teki pelätyn Yön ylivaltiaan kanssa. Hänen on pidettävä lupauksensa, vaikka se repisi hänen sydämensä kahtia. Haltioiden ja ihmisten maailma on kuitenkin tuhon partaalla. Jos Feyre haluaa pelastaa kaikki rakkaansa, hänen on päätettävä, kuka hän todella on – ja otettava haltuunsa voima, joka hänessä piilee.

Mitä mieltä olin?

Suoraan sanottuna en aikonut alunperin tarttua tähän kirjan, sillä sarjan ensimmäinen osa ei sytyttänyt kunnolla ja loppui sellaiseen pienoiseen "loppu hyvin, kaikki hyvin" -tunnelmaan. En tiennyt, halusinko lukea seuraavien kirjojen ajan, miten pääparia väkisin erotetaan uusien uhkien vuoksi. Luin kuitenkin pari arvostelua tästä kirjasta, jossa mainittiin sen menevän aivan eri suuntaan kuin olisi uskonut.

Kirjan alussa käsiteltiin, miten aikaisemmat tapahtumat vaikuttivat Feyreen ja hänen elämäänsä, ihmissuhteisiin, minkä näin positiivisena asiana. Feyre oli murtunut ja draumatisoitunut asioista eikä kirjailija painanut sitä villaisella. Tämä antoi hyvän kaaren Feyren hahmolle, joka kasvoi kirjan aikana paljon, kun hän joutui selvittämään kuka hän oli nyt ja mitä hän oikein halusi kuolemattomalta elämältään. 

Alun toinen ongelma oli myös sopimus Rhysandin, Yön ylivaltiaan kanssa, joka pakotti Feyren Yön valtakuntaan viikoksi kerran kuussa. Rhysand oli hyvin kiehtova hahmo ja voitti minun sydämeni ainakin jo heti alkuun - hän oli paljon syvempi kuin odotin eikä kliseinen paha poika, joka halusi tytön vuoksi olla parempi. Itse pelkäsinkin kamalaa, pitkäveteistä kolmiodraamaa, mutta sitä ei tapahtunut. Pikemminkin Feyre selvittäessään itseään joutui myös pohtimaan suhdettaan Tamliniin ja sopimustaan Rhysandin kanssa. Yön valtakuntaan joutuessaan Feyre tutustui myös moniin uusiin hahmoihin ja heidän hyvin kirjoitettuihin taustatarinoihinsa, jotka heijastuivat nykyisessä käytöksessä. 

Vaikka muutamia kliseisiä asioista kirjassa oli, se kuitenkin onnistui yllättämään positiivisesti. Lopetus sai minut ainakin odottamaan innolla, mitä seuraavassa osassa mahtaakaan olla luvassa. 

Lähikaupan nainen - Sayaka Murata

https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512418206/lahikaupan-nainen/

Lähikaupan nainen
Sayaka Murata
Gummerus, 2020
コンビニ人間, 2016
E-kirja/Äänikirja, 127 sivua

Keiko on 36-vuotias. Hänellä ei ole koskaan ollut poikaystävää, ja hän on ollut töissä samassa tokiolaisessa lähikaupassa 18 vuotta. Hänen perheensä toivoo, että hän löytäisi kunnon työn. Ystävät kummastelevat, miksi hän ei mene naimisiin. Mutta Keiko itse tietää, mikä hänet tekee onnelliseksi. Lähikaupasta ja sen joka päivä toistuvista askareista hän on löytänyt rauhan ja elämänsä tarkoituksen.

Lähipiirille ei kuitenkaan kelpaa, että naimaton nainen tyytyy täyttämään kaupan hyllyjä. Paine kasvaa löytää uusi työ – ja vielä pahempaa, aviomies – jolloin Keikon täytyy turvautua epätoivoisiin tekoihin.



Mitä mieltä olin?

Lähikaupan nainen on katsaus Japanin yhteiskuntaan, miten ura määrittää elämän ja millaisia odotuksia naisiin kohdistuu. Mitä on normaali elämä? Se on tärkeä kysymys koko kirjan ajan ja päähenkilö Keiko yrittää toisten puheiden perusteella antaa omasta elämästään normaalin kuvan, jottei joutuisi häirityksi. Kirja osuukin hyvin sen ytimeen, ettei kukaan voi määrittää normaaliutta kenellekään toiselle. Tarina saa ajatteleman, miten jokaista työtä pitäisi arvostaa ja antaa ihmisten löytää oma tiensä onneen. Vaikka itse näin yritän ajatella, en usko, että kovinkaan moni meistä voisi tutullensa täysin neutraalisti sanoa, että on kunnioitetavaa tehdä töitä "pelkkänä" kassamyyjänä koko ikänsä, jos on mahdollisuus kouluttautua tai päästä "parempiin töihin". Mielikuvat paremmista aloista ovat iskostuneet päähämme, vaikka emme haluaisi.

Kirja on lyhyt ja helposti luettava, eikä tarina näin tunnu liian venytetyltä. Itse tosin kuuntelin noin puolet siitä vaihdellen Storytelissä päivän mittaan, miten itselle sopia edetä. Keikon voisi kirjan perusteella ajatella autismikirjoon kuuluvaksi hänen mainitessa, miten ei ymmärrä tiettyjä sosiaalisia tilanteita ja matkii toisten käyttäytymistä ollaakseen "normaalimpi". Oli Keiko autismikirjoon kuuluva tai ei, se ei vähennä kirjan sanomaa. Se on lukemisen arvoinen ja antaa kurkistuksen yhteiskuntaan, josta ei ainakaan suomenkielisessä mediassa usein puhuta.

Veren ja luun lapset - Tomi Adeyemi

https://otava.fi/kirjat/veren-ja-luun-lapset/

Veren ja luun lapset
Orïsha 1
Tomi Adeyemi
Otava, 2019
Children of blood and bone, 2018
Kovakantinen, 558 sivua

Zélie muistaa, kuinka Orïshan maat humisivat magiaa. Yhdet sytyttivät tulia, toiset houkuttelivat aaltoja - ja Zélien äiti kutsui kuolleiden sieluja. Kaikki muuttui sinä yönä, kun magia katosi. Julman kuninkaan käskystä Zélien äiti tapettiin ja hänen kansansa jätettiin vaille toivoa.

Nyt Zéliellä on mahdollisuus tuoda magia takaisin. Karanneen prinsessan ja oman veljensä avulla Zélien on voitettava nopeudessa ja oveluudessa prinssi, joka haluaa tuhota kaiken lopullisesti.

Orïshan maat ovat täynnä vaaroja, mutta suurin vaara piilee Zéliessä itsessään. Hän kamppailee hallitakseen voimiaan - ja vastustaakseen vihollista, joka vetää häntä oudosti puoleensa.

Mitä mieltä olin? 

Tämä kirja kiinnosti minua kovasti heti, kun kuulin siitä ja hankin sen käsiini jo viime syksynä kirjan ilmestyessä. Alkuun luin hyvin nopeasti, sillä tarina oli kiinnostava ja halusin päästä tutustumaan hahmoihin lisää.  Kuitenkin noin 100 viimeisen sivun kohdalla tuli äkillinen tauko kirjan kanssa, kun alkoi suuresti häiritsemään yhden hahmon kehityssuunta enkä odottanut viimeisten sivujen enää yllättävän minua. Lopulta kuin näin keväällä tartuin uudestaan kirjaan, niin loput sivut eivät sinällänsä pettäneet minua ja jopa yllätyin.

Romantiikka oli turhan ilmiselvää ja äkkiseltään syntynyttä, ettei se ihan iskenyt minuun. Enemmän pidin Zélien ja Amarin hiljalleen syttyvästä ystävyydestä, jota vaikeutti heidän täysin erilaiset taustansa.

Suosikkihahmokseni nousi ehkä prinsessa Amari, joka kehittyi kirjan aikana eniten ja jäänkin odottamaan minkälainen hänestä tulee seuraavissa kirjoissa. Ylipäätänsä ensimmäinen osa oli hyvä, mutta joltaikin osilta jäin kaipaamaan hieman syvempää tutustumista tiettyihin hahmoihin. Sitä odotankin eniten tulevalta kirjalta, sen lisäksi paremmin tutustumista kirjan maailmaan ja muihin magian suuntauksiin, sillä kirjassa sai otettava vasta kunnolla yhden tyyppiseen magiaan. Aion siis todellakin tarttua seuraaviin osiin toivoen niiden saavuttavan tarinan koko potentiaalin.